Laulamisen iloa

1. Ken on luonut sinitaivaan, / vihertävän metsän ken? / Ken on suonut kauneuden / kukkasille niittyjen? / Jumala on kaiken luonut, / Jumala on kaiken suonut, / ihmisille ilon tuonut / niin kuin isä lapsilleen. 2. Hän on taivaan vahvuudelle / pannut päivän paistamaan. / Yöllä hänen käskystänsä / kuu luo meille loistettaan. / Tähdet korkeudestansa / kunniaksi Jumalansa / levittävät valoansa / tänne maahan matalaan. 3. Kaikki mikä maailmassa / kaunista on, ihanaa, / se on Luojan rakkauden / ihmisille antamaa. / Ihmislapsi, kiitä, kiitä / taivaallista Isää siitä, / laulus toisten lauluun liitä / ylistämään Jumalaa.

1. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa. Meidänpä mainetta mainivat nuo, koskien ärjyt ja surkeat suot. Meidänpä vapautta vaarat on nää! Meidän on laulua lahtien päät! Meille myös kevätkin keijunsa toi, rastas ja metso täälläkin soi. 2. Taival lie hankala - olkoon vaan! Luonto lie kitsas - siis kilpaillaan! Kolkasssa synkeän syntymämaan pirttimme piilköhöt paikoillaan! Vainojen virmat, oi vaietkaa! Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan puolesta hengen, heimon ja maan. 3. Nosta jo rintaasi maausko uus, taannuta taika ja vanhoillisuus! Maamies, muista, miss' onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton! Kainuhun kansa, ah arpasi lyö! Missä on ryhtisi, kunniatyö? Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhöt merten taa!

1. Maa ponteva Pohjolan äärillä on, se on entistaistojen tanner, niin rohkea, reima ja horjumaton, se on muistojen mainio manner. Tämä maa minun mieltäni innostaa, se on kymmenen, kymmenen virran maa. 2. Revontulta sen talvinen taivas luo, kun pakkanen parhaana räiskää, ja tunturilaaksojen vuolas vuo, se kallioseinihin läiskää. Niin mieltäni nostaa ja juhlistaa, tämä kymmenen, kymmenen virran maa. 3. Kesäaurinkos kanssa ma valvonut oon, ja viettänyt yötöntä yötä ja vaipuen vienoon haaveiloon vain katsonut Luojan työtä. En tenhoas tuota voi unhoittaa, oi kymmenen, kymmenen virran maa. 4. Olet voiman ja vilppauden kotimaa - tätä kannat kaksoisleimaa! Se mieleni toivoja toinnuttaa, se antavi intoa reimaa. Oi, loistaos loitos aikojen taa, tulevaisten toivojen kallis maa!

1. Kauas missä katse kantaa yli peltojen, missä kaartaa taivon rantaa salo sininen, siellä Satakunnan kansa, tyynnä kyntää aurallansa maata isien. 2. Täällä muinoin töin ja toimin raatoi rauhan mies, luonnon voitti loitsuvoimin, synnyt syvät ties. Kasvun kotipelto kantoi, raatajalle onnen antoi lämmin kotilies. 3. Koska Suomen viljelystä uhkaa sorron yö, häätämään käy hävitystä täällä kansan työ. Nousee Satakunnan kansa, entisellä voimallansa karhun kämmen lyö.

1. Olet maamme, armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa! Joka niemeen, notkohon, saarelmaan  kodin tahtoisin nostattaa. 2. Kodin ympäri viljavat vainiot kalarantoja kaunistais, jalon kansan kuntoa laulelmat yli aaltojen kuljettais. 3. Kaikki, kaik ylös yhtenä miehenä nyt Suomen onnea valvomaan! Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa, isänmaahan ja maailmaan.